Puistoeläimiä

Viime yönä oli kunnon ukonilma, jyrinä ja salamointi kuulosti hyvin vaikuttavalta ja vettä tuli todella kovaa ja kauan. Aamulla oli silti vain pari lätäkköä jäljellä ja ilma tuntui vain hiukan kostealta. Mihin se kaikki vesi hävisi? Ainiin, olemme aavikolla.



Menimme toistamiseen ihanaan Reid Parkiin, jossa on suuria puita, kaksi tekolampea ja monenlaisia lintuja. Siellä yöllinen sade näkyi vähän enemmän, sillä maa oli paikoittain kostea ja eilisen jälkeen oli ilmestynyt uusi joki, jossa sorsat ja muut vesilinnut uiskentelivat. Ahaa, siksi siellä oli niitä siltoja.

Sorsien ja muiden vesilintujen lisäksi näimme kaksi haikaraa, joiden tunnistus on vielä vähän kesken. Jonkinlainen kaulushaikara ehkä? Tunnistaako kukaan? Taaskaan ei siis ollut mitään telelinssiä mukana, vaan kuva on otettu noin metrin päästä linnusta. Myös tämä mahtavankokoinen keltainen perhonen lenteli seuranamme.

Samat tavarat, eri maanosa

Lentorahdissa Suomesta lähetetyt tavarat saapuivat ajallaan ja hyvässä kunnossa. Kannatti siis huolella pakata siellä kotimaassa. No kyllä siitä sai maksaakin, otettiin vakuutuskin kaiken varalta. Mutta positiivista kyllä, tullin kanssa ei ollut mitään ongelmia, vaikka sitä etukäteen vähän jännitimmekin. Kehuivat vain hienosti tehtyjä rahtilistoja (olimme listanneet excel-taulukkoon jokaisen kassin sisällön erikseen), avasivat jokaisen laukun, näkivät hienosti vakuumiin pakatut vaatteemme, eivätkä viitsineet sen enempää tonkia.

Lapsemme jaksoi riemuita kasseista löytyvistä tutuista leluista ja kirjoista. Erityistä intoa herätti oman Tripp Trappin jälleennäkeminen: poika jaksoi jopa nälissään kärsivällisesti koota sen isänsä kanssa. Vihdoinkin poika pääsi taas kunnolla osallistumaan perheaterialle ja syömään itse!   


Koko omaisuuden rahtaamisessa tänne toiselle puolelle maailmaa ei olisi ololut mitään järkeä - varsinkin kun maksamme kaikki kulut itse.  Pakkasimme mukaan lähinnä vaatteita, vähän liinavaatteita, pari tietokonetta ja läppäriä, harrastusvälineitä (mm. valokuvausvälineet, lastenkantorinkan ja Nikon kilpapyörän), Benjaminin leluja ja kirjoja sekä Benjaminin syöttötuolin ja sängyn. Osan tavaroista, mm. kirjat, lähetimme postipakettina. Rahti oli pakattuna kahteen isoon lätkäkassiin, kahteen matkalaukkuun ja yhteen turvaistuinkassiin. Pyörä oli omassa kulojetuslaukussaan.

Astioita ja muita huonekaluja ei otettu, koska niistä olisi painonsa takia tullut aika kalliita edestakaisin rahdatessa. Kunhan löydämme asunnon, niin edessä onkin asunnon sisustaminen ihan nollasta lähtien. Hmm, taidamme suosia minimalistista tyyliä.  Onneksi kaikkea ei tarvitse ostaa uutena ja löytyyhän täältäkin aina IKEA! Omasta keittiöstä pakkasin sentään mukaan parit Fiskarsin sakset, juustohöylän, kuorimisveitsen ja pari hyvää veistä. Sekä Sini tiskiharjasetin!

Asunnon etsimistä ja shoppailua

Tänään kävimme katsomassa ensimmäistä vuokra-asuntoa. Kuvien ja ilmoituksen perusteella asunto oli aivan liian mahtava ollakseen totta: Sijainti keskustassa, rauhallisella ja siistin näköisellä alueella, kävelyetäisyydellä puistoista ja palveluista. Itse asunto valtavankokoinen, koko ylin kerros kauniissa tudor-tyyliseessä talossa, kauniit puulattiat ja tilava keittiö, josta näkymät vuorille. Vuokra todella kohtuullinen. Kaikki tämä pitikin paikkansa, mutta jotakin oli pahasti pielessä: ilmastointi oli vain yhdessä huoneessa! Näissä kuumissa oloissa ihan mahdoton yhtälö. Todennäköisesti talvella pakkasten sattuessa myös hyytävän kylmä... Eli etsintä jatkuu!

Menimme tuon kuuman kokemuksen jälkeen viilentymään ostoskeskukseen ja siellä mukavissa ilmatoiduissa tiloissa olikin mukava viettää 42-asteista kesäpäivää. Joku täti oli siellä ihan lenkilläkin. Meillä mukaan tarttui lähinnä leveälierisiä aurinkohattuja ja Benjaminille viileitä kesävaatteita. Kotona ylikierroksilla käyvä lapsemme järjestikin oikein muotishown.
 

Hattu ja shortsit Old Navy's, paita Gap kids

Kaupunkiluontoa

Vaikka emme ole vielä päässeet tutustumaan ympäröivään aavikkoluontoon, ei luontoelämyksiltä ole voinut välttyä täällä kaupungissakaan. Kun astuu ulos täällä rivitaloalueella, missä väliaikaisesti majailemme, kuuluu lähipuista sirkutusta ja jos jonkinlaista lintua lentelee naapuripihoilla.

Aavikko tulee kirjaimellisesti kaupungin keskelle, sillä pihoilla on kaktuksia, joista huomiotaherättävin lienee viereisen kuvan Saguaro-kaktus. Tällainen monta metriä korkea, monihaarainen saguaro on parisataa vuotta vanha. Kyseessä onkin varsinainen
kaktushotelli: paikallinen gila-tikka (gila woodpecker) on hakannut siihen koloja, joissa muut linnut pesivät. Jos malttaa kuumuudelta hetken seistä kaktusken lähellä hiljaa, huomaa pian, että se on täynnä elämää, pieniä päitä kurkkii ulos koloista.

Lähistöllä voi nähdä myös pienenpieniä, säihkyvänvärisiä kolibreja (hummingbird), tässä Nikon ottama kuva yhdestä viime tammikuussa.

Eilen bongasimme puistossa kirkkaanpunaisen pikkulinnun, joka osoittautui ihan yleiseksi lajiksi  (vermilion flycatcher, pyrocephalus rubinus).

Toisessa puistossa näimme maaoravia (round-tailed ground squirrel), aika söpöjä otuksia, jotka kurkkivat koloistaan.

Vielä emme saaneet näistä otuksista kunnon kuvia, sillä emme jaksaneet raahata Nikon paparazziputkea ympäriinsä. Joudun siis vielä tyytymään Wikipedian linkkeihin, joista uteliaimmat voivat katsoa, miltä nämä otukset näyttävät.

Tucson of Fire

Tänä aamuna puistossa sattui jotain aivan erityistä. Paikka oli taas uusi ja siinäkin riitti ihmeteltävää ja tutkittavaa pitkäksi toviksi. Sitäpaitsi valtavat vanhat puut toivat suojaa ja pilviäkin näkyi välillä, joten lämpötila oli ihan meillyttävä. Mutta ei siinä vielä kaikki, Benjamin huomasi puiston toisella laidalla kaksi paloautoa!

Menimme lähemmäksi ja välittömästi siinä oli pari reipasta palomiestä juttelemassa Benjaminille. Laittoivat oikein vilkut päälle pojan riemuksi ja toivat hienoja tarroja muistoksi.    

Kun huomasivat olalla roikkuvan kamerani, toinen heistä kysyi, haluaisinko ottaa kuvan pojasta auton sisällä. No arvatkaa vain! Benjamin oli ihan suu ymmyrkäisenä ihmetyksestä ja ihailusta. Ja kaikki tämä sujui erittäin luontevasti, vaikka olivat vain tuleet puistoon pelaamaan palloa. Tämän nämä amerikkalaiset kyllä osaavat varmaan paremmin kuin ketkään muut!

Kunnon autoilevia kansalaisia

Nyt emme enää ole B-luokan kansalaisia, kun meilläkin sitten on auto, tosin vasta vuokrattuna ja paikalliseen makuun ihan mitättömän kokoinen Ford Fiesta. On kyllä totta, että tässä kuumuudessa ei kertakaikkiaan pääse mihinkään ilman autoa. Tämänaamuinen puistoretkemme suuntautuikin jo hiukan kauemmas ja isompaan puistoon, ja matka taittui tietysti autolla. Puistossa oli mukavasti puita ja nurmikkoa, puiden varjossa oli ihan miellyttävä lämpötila. Siis seitsemältä aamulla.

Niin aikaisin puistossa ei  ollut juuri muita kuin me, huoltohenkilökuntaa ja pari lenkkeilijää. Urheilupaikat näyttävätkin täällä olevan aina yleisten puistojen yhteydessä: on baseball- ja jalkapallokenttää ja juoksijoille tarkoitettuja ratoja. No, missäpä täällä muualla juoksentelisikaan, autiomaassa?

Täkäläinen elo on kyllä sopeutunut näihin kuumiin oloihin: ei kukaan näytä tuolla ulkona olevan. Kaikkialla sisätiloissa on ilmastointi: asunnoissa, autoissa, ostoskeskuksissa jne. Joka paikkaan mennään autolla ja autoja varten on autokatokset, jotta ne eivät kuumenisi vaarallisen kuumiksi. Kieltämättä kyllä odotan sitä, että vähän viilenee ja voi mennä tutustumaan kaupunkia ympäröivään mahtavaan aavikkoluontoon. Nyt saamme tyytyä ajelemaan autolla ja katselemaan ympäröiviä vuoria.

Elämää kahdessa ajassa

Sopeutuminen uuteen aikaan ei ole aina ihan yksinkertaista. Ei riitä, että itse jotenkin sopeutuu ja koittaa elää uuden ajan mukaan, jos mukana on lapsi joka elää omaa aikaansa. Tänä aamuna herätys oli kolmelta, viiden jälkeen oli pakko koko perheen nousta ylös. Noh, eihän se mitään, tuohon aikaan ulkonakin oli vielä todella miellyttävä lämpötila. Aamiaisen jälkeen vähän leikkiä takapihalla ja seitsemältä olimmekin jo matkalla tutustumaan lähipuistoon.

Eka puisto löytyikin ihan kulman takaa ja siinä oli - yllätys yllätys - katos, joka varjosti edes vähän leikkipaikkaa. Jo tuohon aikaan aamulla aurinko tuntui aika kovalta, voi vain kuvitella, mitä se olisi myöhemmin päivällä. Lämpötila ehkä jotain 30C, päivällä tuskaiset 40C.

Benjamin oli todella innoissaan, juoksi ja kiipesi ja viipotti joka suuntaan: vihdoinkin kunnon leikkipaikka, liukumäet ja kaikki. Erona suomalaisiin leikkipaikkoihin pohjana oli kariketta, se kai ei niin pölise ja on pehmeämpi lasten tömähdellä maahan.

Toinenkin, viihtyisämpi puisto löytyi noin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen, siellä oikein kunnon isot puut toivat helpotusta porotukseen ja kiipeilytelineitä oli monenikäisille lapsille. Kymmenen minuutin leikkihetki riitti silti meille kaikille, kun kotiinkin piti jaksaa tallustaa. Lapsi nukahtikin heti kotimatkalla rattaisiinsa.

Puuhapete Tucsonissa

Koko edellisen vuorokauden matkustettuaan Benjamin ryntäsi aamulla innoissaan ulos. Ja touhua riitti! Roska-auto meni ohi! Auton alle piiloon! Terassi mopilla puhtaaksi! Ja huomatkaa tyylikkään kesämiehen asu sävy sävyyn.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kävelylle lähimpään kauppaan, kuumuudesta huolimatta oli pakko päästä vähän jaloittelemaan matkustuksen jälkeen. Kuumuus oli kyllä aikamoinen, jotain 32C, vaikka kello oli vasta puoli yhdeksän aamulla. Yllätyksekseni se ei kuitenkaan ollut sietämätöntä ja varjossa oli jopa miellyttävää. Kukaan muu ei kyllä missään kävellyt ja sukulaiset olivat ihan ihmeissään: ihan hulluja ootte!

Matkalla rapakon taakse

Lapset ovat ihmeellisiä: yhdeksän tunnin lentomatkan jälkeen, vain kahdet tunnin päiväunet nukuttuaan, kellon ollessa kaksi yöllä sisäistä aikaa, Benjamin innostui Chicagon lentokentän ihmeistä. Lentokoneita! Autoja! Matkatavaravaunuja! Lisää autoja! Bileet pystyyn!

Maahantulotarkastus sujui ihmeen jouhevasti. Los Angelesin tammikuisen kauhukokemuksen jälkeen Chicagon O'Haren lentokenttää voi suositella lämpimästi Yhdysvaltoihin matkustaville. Ei tuntien jonotusta ja hikoilua. Emme edes jääneet tullissa kiinni reppuun (vahingossa) piilotetusta banaanista. :) Jos totta puhutaan, niin tullimääräyksiin suhtaudutaan täällä erittäin vakavasti, eikä maahantuloviranomaisten kanssa kannata pelleillä. Toki aina auttaa, jos mukana on hurmaava sinisilmäinen yksivuotias, sillä voi selvitä yllättävistäkin tilanteista!

Pakkausta, pakkausta, pakkausta...

Talo täynnä laatikoita ja matkalaukkuja, lapsikin on aivan intona pakkaamassa ja purkamassa. Vaikeinta on päättää, mitä otetaan mukaan, mikä jää Suomeen. Mikä menee rahdissa, mikä tulee matkatavaroissa. Tehtävälistoja tsekataan vähän väliä. Onko joku tärkeä asia jäänyt kuitenkin hoitamatta? Arki jatkuu silti aika normaalina, lapsen päivärytmistä pidetään kiinni. Isovanhemmat  ja ystävät huolehtivat välillä lapsen ulkoiluttamisesta, jolloin oikeasti saa pakattua ja hoidettua asioita. Päivä kerrallaan mennään.