Arki alkaa

Hups, nyt onkin vierähtänyt vähän aikaa viimeisestä blogikirjoituksesta. Ei ole kyse siitä, etteikö olisi ollut mielenkiintoista raportoitavaa, vaan ennemminkin siitä, että arki on vienyt mennessään. Yksi viikko meni ihan toipuessa karmeasta vatsataudista, joka onneksi iski vain ja ainoastaan minuun ja ajoittui sopivasti viikonloppuujn, niin että Niko saattoi huolehtia lapsesta ja kaikesta muusta.

Mies tosiaan aloitti työt ja niin vain meilläkin alkoivat arkirutiinit. Käytännössä tarkoitti sitä, että minun oli ryhdyttävä ajamaan autoa. Aamuisin viemme Nikon töihin ja siitä sitten ajelemme Reid Parkiin puistoilemaan. Puistosta taas ajelemme kotiin syömään ja päiväunille ja unien jälkeen onkin yleensä jo aika hakea Niko töistä.

Autolla ajaminen hirvitti minua etukäteen kovasti. Ajaminen on kuitenkin täällä ainoa tapa liikkua itsenäisesti ja niinpä päätin vaan aloittaa tästä yhdestä reitistä (töihin - puistoon - kotiin) ja totutella tutun reitin avulla liikenteeseen. Täällä on muutamia hiukka erilaisia liikennesääntöjä, en mm. vieläkään ole tottunut siihen, että samalla kääntyvien kaistalla voikin yhtäkkiä olla edessä toinen auto tulossa vastaan... Niin että totuttelua tämä vaatii, vaikka sinänsä kaikki on täällä rakennettu siten, että liikenne toimii ja autolla pääsee kaikkialle - vaikka drive-in -pankkiautomaatille!



Reid Parkista on tullut meidän suosikkipuistomme. Olen sitä varmaan hehkuttanut ennenkin, mutta se vaan on ihana. Lapsille monta erilaista kiipeilytelinettä, puut tuovat varjoa, on tilaa juoksennella... Siellä viihtyy sekä lapsi että äiti.



Nyt elokuun lähestyessä siellä on jopa ollut muitakin lapsia ja vanhempia, jotka ovat jopa jutelleet meille. Viime viikolla tapasin erään (jatko-)opiskelijaäidin, joka tiesi missä Suomi on. Jee!

Tältä kivalta äidiltä sitten kyselin kaikki mahdolliset vinkit äiti-lapsi -toiminnasta, aika monta hyvää ideaa sainkin.


Benjaminin viime viikon uusi suosikkileikki (kiipeilyn lisäksi) oli tikkujen ja lehtien uittaminen purossa. Nyt on iltaisin ja öisin yleensä sadellut runsaasti, niin että puroissa on ollut paljon virtaavaa vettäkin. Oli muuten aika haastavaa kuvata näitä leikkejä, kun ei oikein tiennyt, kupsahtaako se lapsi sinne ojaan, jos ei pidä kiinni. No ei kupsahtanut.

 Puistoluonto jaksaa myös viehättää, aina löytyy jotain uutta. Yhtenä päivänä huomasimme kilpikonnat: siellä ne makoilivat lämpimillä rantakivillä. Kun

lähestyimme niitä, ne pulahtelivat yllättävän vikkelästi veteen yksi toisensa jälkeen. Kun hetken jaksoimme niitä väijyä, alkoi vedestä nousta varovaisia päitä, jotka tiedustelivat tilanteen kehittymistä. Kärsivällisesti odoteltuamme, jokunen uskalsi kiivetä takaisin loikomaan. Sain kuin sainkin yhdestä rohkelikosta kuvan.

Pikkujuna saapuu...

Ehkä paras hetki retkellä on evästauko

Tee-se-itse-miehiä

Auto siis oli saatava nopeasti ja edullisesti. Kaksi viikkoa mieheni surffaili paikallisella oikopolulla ja tutki käytettyjen autojen hintoja sekä puntaroi eri vaihtoehtoja. Muutama mahdollinen malli nousikin esiin. Hän kävi katsomassa yhtä Volvoa, joka ei oikein vastannut myyjän antamaa kuvausta.

Seuraavana vuorossa oli Ford Explorer Sport. Auto oli vuodelta 1997, eikä missään kauniissa kunnossa ulkoa eikä sisältä, mutta moottori oli mitä parhaimmassa vedossa. Siitä siis menopeli meille, turvallinen kulkuväline myös maastoon. Ja taakse mahtuu loistavasti Benjaminin vaunut, meidän polkupyörät jne.

Ostotapahtuma oli siitä hauska, että myyjä ei puhunut kovin paljoa englantia, ehkä kuitenkin enemmän kuin Niko puhuu espanjaa. Kaupat kuitenkin syntyi nopeasti ja kaikki olennainen saatiin sovittua, Niko haki rahat pankkiautomaatilta ja sai auton "kirjat" itselleen.

Auto tosin vaati "pientä laittoa". Ensimmäinen pieni sivuseikka oli se, etteivät ovien lukot toimineet kunnolla. Käytännössä siis en saanut ovia auki ulkoa enkä sisältä ja sitäpaitsi apukuljettajan puoleinen ovenkahva puuttui kokonaan. Noh, mitäs pienistä...

 Niko remonttireiska meni tietysti nettiin ja löysi sieltä videon, jossa näytettiin

vaihe vaiheelta, kuinka oven etupaneeli avataan ja miten lukkomekanismi toimii.  Pienen tutkailun ja varaosaliikkeessä käynnin jälkeen paneeli oli avattu ja kädensija asennettu. Johan näytti paremmalta!

Tässä välissä Niko oli varmuuden vuoksi laittanut tarjouspyynnön lukkomekanismien korjaamisesta parille autokorjaamolle. 900 dollaria per ovi. Apua! Onneksi netistä löytyi taas vinkkejä: usein lukkojen korjaamiseksi riittää pelkkä putsaus. Sitten taas ostoksille ja lukkoihin suihketta kahdesta eri pullosta ja - huraa huraa! - lukot toimii taas!

Nyt - muutaman kerran autolla ajeltuani - olen kyllä erittäin tyytyväinen hankintaan. On helppoa ja turvallista ajella, kun istuu tuolla ylhäällä ja näkee kauas ympärilleen. Ja vahva moottori hurisee tasaisesti ja kiihtyy nopeasti. ja hinnasta sen verran, että sillä hinnalla olisi ostanut Suomessa meille molemmille polkupyörät, ei paljon muuta.

Ja Benjamin on aivan ihastunut. Ekat päivät hän vain roikkui talon takaovella autoa katselemassa: "CAR! CAR!"

Patikointia kaktusmaassa

Viime sunnuntaina yritimme lähteä patikoimaan Mount Wrightsonille viileämpään vuoristoilmaan. Heräsimme aikaisin puoli kuudelta ja kiskoimme lapsenkin ylös kesken unien. Ajoimme Madera Canyoniin melkein tunnin matkan vain havaitaksemme, että vuori - ja tie sinne - oli maastopalojen takia suljettu. Päädyimme puistoon leikkimään ja sen jälkeen shoppailemaan. Noh, löytyi mulle ainakin loistavat vaelluskengät ja saatiin vinkkejä avoinna olevista luonnonpuistoista.

Ensimmäinen toteutunut patikointiretkemme suuntautuikin sitten Catalina State Parkiin, joka on Tucsonin pohjoispuolella, Oro Valleyssa. Tällä kertaa emme olleet kukonlaulun aikaan liikkeellä, mutta aamulla kuitenkin, jolloin lämpötila oli vielä inhimillisesti kolmenkympin tienoilla. Muutenkaan päivä ei ollut niitä kuumimpia ja taivaalla oli jopa pilviä, jotka hetkittäin toivat helpotusta auringon porotukseen.


Valitsimme lyhyen Canyon Loop Trailin (2,3 mailin reitin), jossa ei ollut paljon nousua. Ihan tarpeeksi tässä kuumuudessa ja porotuksessa, varsinkin kun mies kantoi selässään vielä 11-kiloista lasta ja raahasi mukanaan pitkällä telelinssillä varustettua kameraansa. Olimme toki asianmukaisesti varustautuneet, suojautuneet auringolta ja juomaa oli riittävästi mukana.




Reitti oli mitä mainioin, upeat maisemat alkoivat heti parkkipaikalta ja polku oli


hyvin merkitty. Polku oli leveä ja hiekkapohjainen, joten siinä voisi varmaan työnnellä isorenkaisia joggereita. Tällä kertaa lapsemme kulki mukana Deuterin kantorinkassa, jossa hän viihtyykin mainiosti. Sieltä ylhäältä näkee hyvin maisemia ja keinuva meno tuntuu miellyttävän. Benjamin ihaili kanssamme polulla vilistäviä sisiliskoja ja taivaalla kaartavia haukkoja.




Onneksi täällä Amerikassa varoitetaan kaikesta: tästä se villi luonto nyt sitten alkaa! Me kyllä oltiin talsittu jo ainakin puoli tuntia...

Välillä reitti kulki joen poikki, ylitys ei tosin tuottanut ongelmia, koska joessa on vettä vain sateella. (Viereinen kuva on otettu joen pohjalla.)

Kuvien saguaro-kaktukset ovat jo monta sataa vuotta vanhoja, koska ne ovat monimetrisiä ja monihaaraisia. Osa saguaroista oli kukassa.

Pienin retkeilijä nukahti suunnilleen tunnin patikoinnin jälkeen. Näin meillä yleensä käy, rinkassa on niin mukava matkustaa! Rauhallista vauhtia kävellen (ja maisemia kuvaten) koko matkaan meni noin puolitoista tuntia. Minulle ihan mukava patikointi, tuolle kantojuhdalle ehkä vähän rankempi. Tulihan testattua kantorinkan aurinkosuoja ja kuvassakin näkyvät Nikon uudet UV-suojahihat.

Suolaista ja makeaa

Amerikkalaiset syövät epäterveellisesti, sehän nyt ei ole mikään uutinen. Mutta voi täällä syödä terveellisestikin, eikä se edes ole kauhean vaikeaa. Kaupoissa on kyllä hyllytolkulla kaikkea rasvaista ja suolaista, kaikenlaisia sipsejä, naksuja tms sekä makeaa mahan täydeltä, unohtamatta loputtomia limpparihyllyjä. Suurin osa ruuista on hyvin pitkälle käsiteltyjä ja välillä on vaikeaa löytää ihan tavallisia raaka-aineita, joita ei olisi mitenkään maustettu, esimerkiksi tavallisia oliiveja.

Kahden minuutin kanasalaatti

Mutta ah, kuinka ihania tuoreita hedelmiä ja kasviksia täällä on! On maistuvia melooneja, mehukkaita viinirypäleitä, makeita mansikoita, punaposkisia persikoita... Yhtenä päivänä ostimme kokonaisen ananaksen ja söimme sen yhdellä istumalla koko perheen voimin.

No, nyt kesällä näitä löytyy toki hyvin Suomestakin, mutta täällä näitä saa vuoden ympäri. Hedelmien tuoreus on myös ihan eri luokkaa, koska niitä ei tarvitse kaukaa rahdata. Niitä tuodaan mm. Kaliforniasta, Meksikosta ja Chilestä.

Olemmekin yrittäneet välttää halvan pikaruuan sudenkuopat ja syödä salaattia ainakin lounaaksi. Muutaman kerran on sorruttu puolivalmiiseen texmex-ruokaan, valmis salsa, paputahna ja guacamole on vain niin hyvää täällä! Minun heikko kohtani on bagelit: rusinakanelibagelit on ihan liian herkullisia.

Lopulta löysimme myös kivennäisvettä ruokakaupasta. Viime tammikuun reissulla sain kaikissa ruokapaikoissa vain kummastelevia katseita osakseni, kun pyysin mineraalivettä ja lopulta tyydyin kiltisti juomaan kokista tai muuta limua. Avainsana olikin sparkling water, sitä löytyy sekä paikallisia versioita suoraan kalifornialaisista lähteistä tai sitten ihan San Pellegrinoa tai Perrieriä.

Pieni järjestelijä järjestää itsensä laatikkoon

Jos tulee kunnon raaka-aineita ja luomua ikävä, on täällä muutama ihana kauppa, jotka myyvät laatua vähän kalliimmalla hinnalla kuin muut ruokakaupat: Trader Joe, Sunflower Market, Farmers Market... Näistä löytyy myös kunnollista patonkia ja eurooppalaisia juustoja (hiukan suolaiseen hintaan tosin), luonnonjugurttia ja mysliä sekä kefiiriä lapsemme iloksi! Se on lähinnä piimää, mitä täältä kaupoista löytyy ja lapsemme on ihan hulluna siihen.

Pankkikortti, ajokortti, auto...

Oma auto olisi kiva pian saada, vuokraautoa ei jaksaisi enää kovin pitkään ajella (ja maksella). Ennen kuin täällä voi mennä autoostoksille, on kuitenkin hoidettava muutama muu asia kuntoon.

Ensinnäkin on oltava paikallinen ajokortti, siis Arizonan osavaltion oma. Esimerkiksi kalifornialainen ajokortti ei kelpaa autokauppoja tehtäessä. Saksalainen ajokortti kävisi kyllä. Hmm, kertokaa jos tiedätte, mikä tekee  saksalaisesta ajokortista niin pätevän! Vuokraauton toki saa kansainvälisellä (siis esim. suomalaisella) ajokortilla.

Saadakseen ajokortin on läpäistävä kirjallinen koe ja ajokoe. Suomalaiselle kirjallisen monivalintakokeen tekee hankalaksi eri mittayksiköt: esim. etäisyydet on aina ilmoitettu jalkoina. On vaikea nopeasti hahmottaa, mikä vaihtoehto on oikea, kun mittayksikkö ei merkitse itselle mitään. Mikä on esimerkiksi oikea etäisyys laittaa vilkku päälle:  50, 70 vai 100 jalkaa? (Oikea vastaus: 100.) Tai millaiset sakot saa ylinopeudesta? Ei kun vaan sääntöjä opettelemaan.

Ennen kuin ajokorttia voi edes hakea, pitää olla ainakin kaksi amerikkalaista paperia, jolla todistaa henkilöllisyytensä. Niistä toisen pitää olla kuvallinen, esim. passi. Toinen oli meidän tapauksessa pankkikortti. Ensin piti siis avata pankkitili ja odottaa, että saa pankkikortin. Ja sitten näiden korttien kanssa ajokorttihakemusta tekemään. Onneksi koko lysti maksaa vain 25 dollaria, kokeineen kaikkineen!

Valkoinen elefantti

Saimme Nikon tädiltä hyvän vinkin paikasta, josta löytää edullisesti käytettyjä huonekaluja ja muita kodin tarvikkeita. White Elephant on Green Valleyssa sijaitseva käytettyjen tavaroiden liike (thrift store), josta voi tehdä edullisia löytöjä. Vähän niin kuin paikallinen Kierrätyskeskus tai Lähetystori. Myytäviä tavaroita lahjoittavat paikalliset yritykset tai yksityiset ja myynnin tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Sopii hyvin meille: olemme juuri jättäneet suunnilleen koko omaisuutemme Suomeen ja tuleva koti pitäisi sisustaa nollasta lähtien. Ja jättää taas taakseen parin vuoden kuluttua. 

Kotiakaan ei tosin vielä ole, joten tänään tyydyimme lähinnä katsastamaan tarjontaa. Ihan käymisen arvoinen paikka: hyvällä onnella voi löytää vaikka kivan sohvaryhmän muutamalla kympillä. Hyvää onnea saa tosin ehkä odottaa... Tarjonta tietysti vaihtelee viikottain, joten jos jotain haluaa löytää, on käytävä usein kalastelemassa. Nytkin tarjolla olisi kyllä ollut joitakin kauniita vanhoja huonekaluja superedullisesti. Eikä mitään lastulevymeininkiä, vaan ihan oikeita vanhoja tavaroita. Tarttui sieltä sentään mukaan muutama kirja Benjaminille, mm. hieno paloautokirja ja Mother Goose Nursery Rhymes.


Elefantteilun jälkeen piti tietysti päästä puistoon leikkimään. Ihan kivat maisemat tässä puistossa! Ja kerrankin leikkipaikka oli asiallisesti ja hauskasti katettu sinisin purjekankain. Varjon vuoksi siis.

 

Mukava paikka lapsen nauttia kiipeilystä, siinä sivussa vanhemmat saattoivat jopa katsella taivaalla kaartelevaa kotkaa ja leikkialueen vieressä kisailevia maaoravia ja pusikoissa loikkivia pupuja.  

Oravien hippaleikin kuvasi Niko

Ooh, mitä houkuttelevan näköisiä kaktuspalleroita! Pienet jalat ovat välillä yllättävän nopeat liikkeissään, pysyy vanhemmat valppaina...

Ukkosta ilmassa

Ennätyshelteiden jälkeen saapuivat sitten ukonilmat ja sateet. Parina iltana tai yönä on jo satanut ja ukkostanut, mutta nyt myrsky alkoi jo viiden aikaan alkuillasta. Sopivasti kansallispäivänä 4. heinäkuuta, jolloin kansa valmistautui grillaamaan ja katselemaan ilotulituksia.

Sateen jälkeen tiet tulvivat, tässä pieni lammikko.

Ukonilma ja raju sade ovat siis juuri nyt päällä. Paikallisella sääkanavalla ja radiossa varoitetaan salamatulvista. Tiet saattavat tulvia ja joenuomat (wash) jotka muuten ovat kuivia, ovat täynnä vettä. Autolla ajaminen ei siis ole suositeltavaa vähään aikaan. Mutta siis vain vähään aikaan, tulvat ovat yleensä parissa tunnissa ohi.


Helteet eivät suinkaan ole vielä ohi, vaan kuumaa on tiedossa jatkossakin. Ukkosia ennustetaan koko seuraavaksi viikoksi (ja kuukaudeksi?), mutta ne tulevat yleensä samaan aikaan ja kestävät siis hyvin vähän aikaa. Lämpötila putoaa niiden aikana alle 80F (alle 25C) ja nousee sitten taas vähitellen takaisin. Ilma on sateen jäkeen todella kosteaa ja puut ja muut kasvit tuoksuvat valtavasti.

Sateet loppuivat melkein minuutilleen sääennusteen mukaisesti ja lähdimme keskustaan katselemaan kansallispäivän juhlintaa.


Oli mahtavaa, kun kerrankin ilma oli niin viileää (n. 25C), että saattoi kävellä ihan rauhassa ulkona. Yliopiston alueella olikin mukavia vanhoja taloja ja hyvät jalkakäytävät, joita kävellä.

Ihmiset valmistautuivat A-Mountainin ilotulituksiin Convention Centerin parkkipaikalla: Auton takaluukku auki, piknik-eväät tarjolle (hampurilaisia, hotdogeja ja perunasalaattia) ja retkituolit esiin. Lapsiperheitä ja kaikenikäisiä kansalaisia näytti paikalla olevan, rauhallista ja rentoa meininkiä.



Benjamin oli ihan innoissaan ihmisistä ja vilkutteli joka suuntaan. Eipä sitä sen kummemmin edes ihmetelty, vilkuttivat vaan takaisin. Pieni väsähti kuitenkin jo reilusti ennen ilotulitusten alkua, joten lähdimme kotiin nukkumaan.

Auringonlaskuja aavikolla

Eilen illalla ajelimme näköalapaikalle (Gates Pass) katselemaan auringonlaskua aavikolla. Niko pääsi kuvaamaan auringonlaskua ihan tripodin kanssa, kun taas itse sain tällä kertaa tyytyä näpsimään pari kuvaa kaktusmaisemasta Benjaminin aktivoiduttua yllättäen juoksentelemaan arvaamattomasti. 

Valotus on siis ihan pielessä ja näyttää että on kirkas päivä, mutta saapahan  jotain esimakua näistä maisemista. Aurinko siis laski 19.35. Seutu on karun kaunista enkä voi lakata ihailemasta maaston värejä, jotka vaihtelevat valon mukaan. Kuvattavaa tulee siis olemaan aivan loputtomasti!

Kun ajelimme näköalapaikalle pitkin Starr Passia, huomasimme että tuolla seudulla oli vuokrattavana kivannäköisiä asuntoja. Varmaan hirmu kalliita, tuumimme. Noh, tänään Niko tutkaili asiaa ja sieltä näyttäisikin löytyvän ihan kohtuuhintaisiakin asuntoja. Niinpä menemmekin ensi tiistaina katsomaan yhtä. Tosin kuulimme Nikon tädiltä, että seudun ongelmana ovat puutarhoja ja pihoja rosvoavat villisiat (javelinas). Ehkäpä ei siis kovin lapsiystävällistä seutua siis.

Loppukevennykseksi kuvia poikien tämänaamuisista vesileikeistä. En tiedä, kummalla oli hauskempaa... Taustalla näkyy viehko takapihamme piikkilanka-aitoineen.

Helpotusta helteeseen

Helle-ennätyksiä rikotaan taas: viime viikon ennätys oli 112 F (jotain 45C), kuuminta sitten vuoden 1995. No, ei tämä loputtomiin voi jatkua, kohta pitäisi jo alkaa satelemaan.

Sateita odotellessa olemme sentään päässeet vilvoittelemaan uima-altaaseen. Nikon tädillä on pihallaan sellainen pumpattava uima-allas, jossa melkein voi uida. Ah ihanuus, kun sinne pääsee lillumaan ja katselemaan taivaan sineä! Mulperipuu varjostaa mukavasti ja vuoret siintää taustalla. Ei pöllömpää!



Tänä aamuna kävimme eräänlaisessa lasten vesipuistossa Brandi Newton Memorial Parkissa. Siellä oli aidatun alueen sisällä erilaisia vesihässäköitä, joista suihkusi vettä eri suuntiin ja joiden ali ja läpi lapset juoksentelivat. Ihan hyvä keksintö tässä ilmastossa. Benjaminia ehkä vähän pelotti isompien lasten juokseminen ja kiljuminen, mutta tarvittavaa viilennystä sieltä varmasti sai.

Benjaminin oma pikku allas tädin luona

Nyt jännätään sitä, pitääkö perinteiset 4. heinäkuuta ilotulitukset perua kuivuuden takia. Sadetta on ennustettu edelliseksi päiväksi, mutta on epävarmaa, riittääkö se kastelemaan rutikuivan maaston. Täällä lyödään jo vetoa siitä, kuinka nopeasti A-Mountain syttyy palamaan ilotulitusten alettua.

Asuntoajelulla pohjoisessa

Asumme väliaikaisesti sukulaisten vierastalossa, mutta oma asunto pitäisi kohta löytää. Ensin ajattelimme jopa omistusasunnon hankkimista, sillä täällä ovat asuntojen hinnat romahtaneet asuntokuplan särkymisen jälkeen aivan hurjasti. Konkurssipesiä - kokonaisia taloja - voi siis saada ihan naurettavan halvalla. Asunnon ostaminen ei kuitenkaan nyt tunnu sopivan meidän tilanteeseen ja siksi olemme katselleet vuokra-asuntoja.

Joka paikassa tuntuukin olevan FOR RENT -kylttejä tien varressa ja netissä on joka päivä lisää asuntoja tarjolla. Tässä yksi syy, miksi halusimme tulla tähän muuten niin tukalan kuumaan aikaan: yliopiston ja muiden koulujen kurssit ovat loppu ja vuokra-asuntoja runsaasti tarjolla. Paras siis toimia nyt heinäkuussa, ennen kuin seuraavat opiskelijat, opettajat jne ryntäävät paikalle. 

Suosittu vuokra-asumismuoto täällä on "communities" eli residenssit, joissa parhaimmissa on kauniisti hoidetut, puutarhamaiset yhteiset alueet, uima-altaat, tenniskentät jne. Näissä ei yleensä ole omaa pihaa, vaan ehkä parveke tai patio. Hmm, alkaakohan sitten jossain vaiheessa tuntua siltä kuin asuisi etelän lomakohteessa koko ajan? Asuukohan näissä edes muita lapsiperheitä?


 Millä perusteella sitten valita asuinalue? Keskusta-alueelta löytyy paikkoja, joissa on puistot ja palvelut lähellä ja pääsee jopa kävelemään moneen paikkaan. Netistä löytyi hyvä palvelu, www.walkscore.com, jossa voi testata osoitteen "käveltävyyden" ja tarkistaa sitä ympäröivät palvelut (kartalla näkyy ruokakaupat, kahvilat jne). Vuokra onkin sitten yleensä korkeampi, vaikka hyvällä onnella sieltäkin saattaa löytää ihan kohtuuhintaisia asuntoja.

Viimeisin alue, jota olemme katselleet, on Tucsonin pohjoisosa. Aluksi ajattelimme, että se on hyvin kaukana kaikesta, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen alue näyttää yhä kutsuvammalta. Sielläkin on hyvin peruspalveluita tarjolla, alue on rauhallista ja kohtuuhintaisia asuntoja näyttäisi olevan runsaasti tarjolla.

Valokuvaaja sunnittelee päivän otosta.

Oman hohtonsa tuo kuvissakin taustalla kohoavien vuorten läheisyys. Alueen ulkoilureitistöön on selvästi panostettu: Rilito-joen vartta pitkin kulkevat pyöräily- ja kävelyreitit, joita pitkin voi mukavasti liikkua esim. puistoihin. Myös patikointireittien läheisyys tekee alueesta meille kiinnostavan.

Don Hummel Park ja ihanat puut

 Ai niin, välillä on vaikea ottaa selvää vuokra-asuntoilmoituksista. Huvittavimpia ilmoitusotsikoita: Huge walk-in closet, come and see it! Big dogs allowed!