Pakkaamista ja kaupankäyntiä

Nyt täällä siis valmistaudutaan muuttamaan Kiinaan! Tiedossa siis pakkaamista, rahdin järjestämistä, sopimusten irtisanomista jne. Onneksi saimme asuntomme vuokrasopimuksen irtisanottua ihan hyvissä merkeissä, kiitos joulupukkivuokranantajan. Auto on myynnissä, huonekalut myynnissä, ylimääräiset tavarat jaossa... Esimerkiksi täkäläistä elektroniikkaa emme voi ottaa mukaan, koska verkkovirta on siellä eri. Olen kyllä tyytyväinen, ettei ole ihan kamalasti tullut tavaroita hamstrattua ja suurin osa huonekaluistakin ostettu edullisesti ja käytettynä. Ahdistusta lievittää myös se, että tuleva vuokra-asuntomme on valmiiksi kalustettu, niin ettei ihan kaikkea tarvitse taas hankkia.

Olemme käyneet kauppaa craigslistin kautta (osta ja myy -palsta netissä) sekä paikallisen facebook-sivun kautta. Osa tavaroista on jo löytänyt uuden omistajan, esim. futon-sohva lähti samana päivänä, kun laitoimme ilmoituksen. Tuntui kyllä aika ontolta, kun sohvaa kannettiin ulos, vaikka meillä ei vielä ole tietoa lähtöpäivästä. Mutta jos näitä huonekaluja haluaa saada myytyä, oli pakko aloittaa ajoissa. Ja tulihan sitä taas enemmän tilaa pojalle leikkiä ja juosta! Kohta täällä istutaan tyhjässä asunnossa lattialla ja syödään paperilautasista ...;-)

Oman haasteensa suunnitelmiin tuo tosiaan se, ettemme vielä tiedä muuttopäivää. Kiinassa haluaisivat meidät sinne niin pian kuin mahdollista eli heti kun viisumi järjestyy. Viisumia varten taas tarvitaan Kiinasta työministeriöltä virallinen kutsukirje, jota siis täällä odotellaan. Kun kutsu tulee, pakkaamme kamppeemme (siis lennolle tulevat matkatavarat) vuokra-autoon ja ajamme Los Angelesiin, jossa on Kiinan konsulaatti. Siellä viisumin saamiseen menee muutama päivä, jonka jälkeen lennämme Shanghaihin.

Aika hupaisaa on kyllä se, että viisumin saaminen Kiinaan on meidän kannalta helpompaa kuin green cardien saaminen tänne minulle ja Benjaminille. Siihenhän meni monta kuukautta - terveystarkastuksineen, röntgenkuvineen, rokotuksineen, haastatteluineen, virkatodistuksineen - ja pari tonnia rahaa. Toki se oli sinänsä eri asia, koska kyseessä oli pysyvä oleskelulupa ja nyt kyseessä väliaikainen viisumi. Kiinan työviisumia varten tarvitaan siis se kutsu, avioliittotodistus, pari valokuvaa ja itse hakemus. Huvittavaa kyllä minun ei siis edes tarvitse tehdä mitään vaan minä ja poika tulemme ikäänkuin työtätekevän miehen kylkiäisinä.

 
Olen myös nyt erittäin tyytyväinen siitä, että tuli pakattua talvivaatteita mukaan, pojalle ihan kunnon talvihaalaritkin. Jotenkin vaan ajattelin, että vaikka täällä ei tulisikaan kylmä, voihan se olla että matkustetaan sellaiseen paikkaan, jossa on kylmä...

Suuren kurpitsan metsästys

Mitä täällä ameriikanmaalla tehdään lokakuisena lauantaina? No mennään tietysti kurpitsajahtiin paikalliselle maatilalle! Buckelew Farm Tucsonin länsipuolella järjestää kurpitsanpoimintaa ja muuta oheistoimintaa koko perheelle. Sää oli paikallisen lokakuinen eli aurinko helotti siniseltä taivaalta ja lämpötila lähenteli +40C astetta, vaikka kello oli vasta 11. Jihuu! 

John Deere

Onneksi tällä farmilla oli varauduttu kuumaan säähän ja muutenkin kaikki toimi vuosien kokemuksella todella hienosti. Oli siis telttakatosta suojana ja kylmiä juomia myytävänä jne. jne. Paikalliset nuoret oli palkattu ohjaamaan parkkipaikalle ajoa, niin että parkkeeraus pellolle sujui juoheasti.

Kurpitsapellolle matkattiin kotoisasti traktorikyydillä ja kuljetusvaunussa oli tietysti katos. Benjamin pääsi heti ihailemaan erilaisia traktoreita, monet niistä tuttuja omasta traktorikirjasta.

 Pellolla hypättiin traktorin kyydistä pois ja siitä heti vaan etsimään täydellistä kurpitsaa! Benjamin ei tosin aluksi ollut kovin innoissaan kuoppaisesta pellosta vaan lähti traktorin perään juoksemaan. Pian hän kuitenkin ymmärsi pääsevänsä pian toisella traktorilla takaisin ja malttoi kiinnostua kurpitsoistakin.

Eipä siellä helteisellä pellolla kauan viitsinyt kykkiäkään. Onneksi täydellinen benjamininkokoinen kurpitsa löytyikin helposti ja ihan läheltä. Pian pellonreunalta saapuikin jo seuraava traktorikyyti, jolla pääsimme takaisin lähtöpaikalle. Vaunussa katoksen alla muita matkustajia odotellessa ehti katsella mahtavia maisemia ja muiden metsäläisten saaliita. Järkäleenkokoisiahan ne jotkut kurpitsat olivat, joita ihan nuoret pojatkin sinne vaunuun raahailivat. Eräs äiti istui itse vaunuissa vauvansa kanssa ja huuteli miehelleen ohjeita mitä kurpitsoita tuoda. Eivät tainneet olla ensikertalaisia.

 Jättivät onneksi meille ensikertalaisillekin jotain. Tämä kahden paunan painoinen pikkukurpitsa näytti aika säälittävältä niiten jättiläisten rinnalla, mutta meille se oli se täydellinen kurpitsa. Eikä tullut kalliiksi... ;)

Ainiin. Olisi siellä ollut vielä maissipeltolabyrintti, johon olisi voinut mennä seikkailemaan. Ei huvittanut tuossa helteessä. Jälkeenpäin kuulimme, että eräs perhe oli soittanut hätänumeroon eksyttyään sinne.

Eläimellistä menoa

Sunnuntaina pääsimme sitten vihdoin eläintarhaan. Reid Park Zoo on jo pitkään ollut mielessä kohteena, mutta halusimme odottaa ilmojen viilenemistä.  Aamu olikin mukavan raikas ja päivä silti aurinkoinen, ihan täydellinen eläintarhavisiitille siis. Eläimet olivat aktiivisia, eikä meilläkään ollut turhan tukalaa.

Eläintarhan portilla tuli Benjaminille ensin itku silmään, kun ei mentykään sinne tutulle lintulammelle, jonka hän auton ikkunasta oli jo tunnistanut. Eihän lapsi voinut tietää, mitä oli tulossa, vaikka eläintarhasta oltiin puhuttukin. Pettymys muuttui pian ihmetykseksi ja iloksi, kun heti kulman takana tepasteli tiikeri kavereineen.

 Suurin elämys taisi kuitenkin olla elefanttien näkeminen. Niitä katsottiin pitkään ja hartaasti. "Tuut, tuut, tuut!" sanoi lapsi.

Eläintarhasta löytyivät monet muutkin pojan eläinkirjasta tutut eläimet, kuten kirahvi, seepra, strutsi, jääkarhu, flamingo, kilpikonna. Ainoastaan leijona poikasineen oli päiväunilla, eikä siis näyttäytynyt.

Kokonaisuudessaan eläintarhakäynti oli oikein onnistunut. Tarha oli kävijäystävällisesti rakennettu, niin että eläimet olivat tarhan ulkoreunoilla ja ihmiset sisäympyrällä ja näin kaikki nähtävä aika kompaktisti lähekkäin. Amerikkalaista tehokkuusajattelua ehkä, tyyliin koe ja näe kaikki tämä tunnissa, mutta kyllä se vaan varsinkin pienen lapsen kanssa toimi. Jotenkin eläimet eivät myöskään näyttäneet onnettomilta, vaan varsinkin elefanttien, seeprojen ja kirahvien elinympäristöt näyttivät viihtyisiltä. Täkäläinen ilmasto toki sopii niille ainakin paremmin kuin pojhjoismainen. :D  

Jos siis olet Tucsonissa lapsiperheen kanssa vierailulla, voin kyllä suositella tätä eläintarhaa!

Seven Falls

"Tadaa!" sanoo Benjamin ja nostaa kätensä ylös ilmaan dramaattisesti, matkien erästä kaksivuotiasta tyttöä puistosta. Tadaa tosiaan, nyt tämä perhe sitten lähtee Kiinaan! Kansainvälisestä koulusta tuli niin huikea tarjous, että päätimme ottaa haasteen vastaan. Ja eikun taas pakkaamaan...

Ennen sitä olemme kuitenkin päässeet nauttimaan kauniista lokakuusta. Ilmat ovat tosiaan "viilenneet", eli päivälämpötila jää alle +30C, niin että patikointi kesällä kuumissa paikoissakin on taas mahdollista. Tänään vuorossa oli Bear Canyon ja Seven Falls, eli Seitsemän putouksen reitti. Reitti lähtee Sabino Canyonin parkkipaikalta ja tämä "Karhu" on vähän pienempi ja rauhallisempi kanjoni, ei siis niin paljon lenkkeilijöitä kuin Sabinossa. Eikä siis mitään asvalttitietä... Patikointireitin alkuun pääsee avobussilla, mutta se alkaa liikennöidä vasta yhdeksältä, joten kävelimme koko matkan parkkipaikalta lähtien. Nyt tuntuu jaloissa, että on käyty ja uni painaa jo silmiä, joten kuvat kertokoot tällä kertaa enemmän kuin sanat.

Patikoimme reitin myös tammikuussa ja täytyy sanoa, että reitti on ehkä kaunein ja ainutlaatuisin, mitä olemme täällä nähneet. Polku kulkee kanjonin pohjalla virtaavaa jokea myötäillen ja ylittää sen muistaakseni seitsemän kertaa, kunnes lähtee nousemaan ylös. Maisemat ovat mahtavat. Tuolla taustalla laaksossa näkyy Tucson.

 Reitin päätepiste on Seven Falls eli Seitsemän putousta, tällä kertaa kuitenkin laskin vain viisi putousta. Putoukset laskevat altaaseen, jossa on ihana hiekkapohja. Vesi virtaa koko ajan, joten se on virkistävän kylmää. Lapsemme oli silti ihan suoperinnokkaana kylpemässä kylmässä vedessä. Oli mahtavaa syödä eväitä ja rentoutua virtaavan veden solinassa. Muita patikoijia ei juurikaan näkynyt.

Jälkikesää

Jälkikesä täällä vaan jatkuu, hellepäiviä piisaa. Jotakin on kuitenkin muuttunut kuumimmasta kesästä: vaikka päivällä lämpötilat nousevatkin hellelukemiin (siis jopa yli +37C), auringon laskiessa viilenee nopeasti ja yöt ovat kunnolla viileitä, niin että aamulla on ihanaa tuossa pihalla. Olemme myös nauttineet puistoleikeistä aamupäivisin, ilma on ollut aivan mahtava.

Oli aivan luksusta, kun eräänä päivänä kunnon ukkonen viilensi ilman jo iltapäivällä. Siitä ilosta olin Benjaminin kanssa pihalla puolitoista tuntia leikkimässä ja vielä intaannuin juoksulenkille juuri ennen auringonlaskua. Ihan mahtavaa, vaikka eka juoksulenkki kahteen vuoteen ei nyt muuten ollut herkkua. Benjamin istui joggerissa ja päristi koko matkan ihan innoissaan, äitiä kannustaen. Seuraavana päivänä taas tehtiin juoksu/kävelylenkki joen rannassa, punaisen laskevan auringon painuessa vuorten taa. Ei hullumpi alku lenkkeilylle!


Pation kukat kukkivat nyt toden teolla. On uskomatonta, miten nopeasti kukat lähtivät kukoistamaan. Nyt piha näyttää ihan kotoiselta!

Muuten täällä ollaan aikamoisen myllerryksen keskellä. Nikon työpaikka osoittautui ihan fiaskoksi ja lopulta Niko jätti erohakemuksensa viime perjantaina. Nyt näyttää siltä, että joudumme taas muuttamaan, koska täällä lama on iskenyt niin rankasti, että kunnollisesti palkattua työtä on todella vaikea löytää, varsinkaan jos ei ole työkokemusta täältä. Nikon kansainvälisellä kokemuksella head hunterit ovat kuitenkin olleet hyvin kiinnostuneita. Tällä viikolla Nikoa on haastateltu jo muutamaan otteeseen Skypen kautta. (Oli muuten kiva kuulla tuttua ääntä Skypeä testattaessa, Kiitos M! :D)  Työtarjouksia muualta on jo tullut ja muutto näyttää aika todennäköiseltä.

Tunnelmat ovat ristiriitaiset. Toisaalta ollaan onnellisia siitä, että hyviä työtarjouksia on näin pian tullut. Toisaalta harmittaa, jos pitää lähteä täältä, koska ollaan niin hyvin sopeuduttu tänne. Ja sitä syksyä ja talvea ollaan kyllä niin odotettu, tuntuu hölmöltä lähteä nyt, kun kuumin ja rasittavin aika on ohi ja kaunein tulossa. Toisaalta, jos ajattelen, mitä kaikkea on jo ehditty tehdä ja kokea, on tämä ollut hyvin antoisaa aikaa. Ei siis niin harmita, jos joudutaan lähtemään.

Katsotaan nyt, mitä uutta tämä tuo tullessaan. Mitkähän seikkailut meitä seuraavaksi odottavat?