Monsuunisateita ja ukkosmyrskyjä

Hellettä piisaa, mittari näyttää taas yli 100F ja kuuma tuuli puhaltaa. Olo on kuin kiertoilmauunissa. Tummia pilviä kasaantuu taivaalle ja naapurien kanssa tähyillään niitä toiveikkaina. Tuleekohan tänään sade? No, ehkä jossain sataa, mutta ei välttämättä täällä. Tai sitten tulee vaan muutama pisara.

Tällaista täällä on ollut koko elokuun. Taivas on mustana ja ilma tuntuu painostavalta, välillä vuoret jäävät sadeverhon taakse piiloon, välillä kuuluu jyrinääkin ja kauempana näkyy salamoita, mutta täällä ei vain sada. Sitten yhtäkkiä myrsky iskee: puut huojuvat kaksinkerroin, patiohuonekalut kaatuilevat, tuulikellot kilisevät ja roskia lentelee pihalla. Salamat rätisevät ja ykkonen jyrähtelee, niin että säikyn niitä kuin pieni jänis. Mutta silloinkaan ei välttämättä sada, ainakaan kunnolla.

Kun sitten sataa ihan kunnolla, sille ei ole tulla loppua. Kadut tulvivat ja televisiossa varoitetaan salamatulvista. Viime perjantaina tällainen monsuuni sitten vihdoin iski. Niko oli tietenkin mennyt pyörällä töihin, joten ei auttanut muuta kuin lähteä hakemaan häntä autolla. Puolivälissä matkaa kadut alkoivat olla todella veden peitossa. Täällä varoitetaan liikennemerkeillä, jos tiessä on sellaisia kuoppia tai notkelmia, että vesi voi olla vaarallisen korkealla. Minulla ei kuitenkaan ollut hajuakaan, oliko noita merkkejä tullut vastaan matkan varrella, koska puristin vain rattia kädet valkoisina ja yritin pitää ajolinjan suorana. En ole koskaan pelännyt noin paljon auton ratissa...

Onneksi suurin osa ajoi ihan järkevällä tilannenopeudella ja matkan varrella oli oikeastaan vain yksi kohta, jossa olisi voinut lähteä vesiliirtoon. Ja juuri siinä kohdassa takanani kärvistellyt pakettiauto sai tarpeekseen varovaisesta ajotyylistäni ja vasemmanpuoleisen kaistan tukkimisesta (vasemmalla puolella näytti olevan vähemmän vettä) ja päätti ohittaa vaarallisen kovaa oikealta. Onneksi ei käynyt mitenkään, vähän aikaa oli vaan näkyvyys nolla...  Jännittävää tunnelmaa lisäsi yläpuolellamme pauhaava myrsky, salamat rätisivät ja ukkonen jyrisi, kun ukkosrintama toinen toisensa perään vyöryi ylitsemme.

Myrskyn lauhduttua olikin aivan ihanan viileä ilma: lämpötila laski +20C pintaan ensimmäisen kerran koko kahden kuukauden oleskelumme aikana. Oli ihan pakko lähteä kävelylenkille Benjaminin nukahdettua. Kävelin asuinalueemme ympäri, mutta eipä siinä pimeydessä tehnyt mieli itsekseen pidempää käppäillä.


Milloin täällä sitten viilenee? Riippuu vähän vastaajasta, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että syyskuussa viilenevät yöt ja siten myös aamut, lokakuussa loppuvat helteet. "October is beautiful," on niin moni sanonut. Se jää nähtäväksi...

Kadonneen postilaatikonavaimen metsästys

Muutto onnellisesti ohi, mutta kuinka päästä omaan postiinsa käsiksi? Täällä postia ei kannetakaan omalle ovelle asti vaan posti tulee postilokeroon, joka on tuolla tien varressa. Kun tiedustelimme avainta siihen, vuokraisäntämme käski kysyä postista. Postissa lähetettiin meidät tämän yhteisön konttoriin. Ja konttorista tietysti vuokraisännän pakeille... Ja kaikkialla oltiin yhtä vuorenvarmoja, että näin se asia hoituu!

Ihana vuokraisäntämme oli tilanteesta kovin pahoillaan ja otti sitten asian hoitaakseen. Kävikin ilmi, että hänen piti vaihdattaa lokeroon lukko, koska edellisen avain oli hävinnyt. Siihen meni sitten taas muutama päivä, viikonloppukin siinä välissä vierähti ja vihdoin maanantaina, kun olimme asuneet täällä melkein kaksi viikkoa, saimme avaimen käsiimme. Onneksi ei ollut mitään kiireellisiä laskuja odottamassa vaan jopa postikortti Suomesta, jee!

Postiauto saapuu

Postiljooni ja olkihattu

Uusi ohjelmanumero iltaisin onkin postilaatikolla käynti. Ja voi pettymysten pettymys, jos ei ole mitään postia. Siinä onkin sitten pähkäilemistä, eikös se posteljooni vielä käynytkään vai eikös sieltä tänään muuten vaan tullut mitään. Ensimmäisellä postinhakukerralla Benjaminin piti varmuuden vuoksi tunkea avainta kaikkiin lukkoihin ja yrittää avata kaikki mahdolliset lokerot.



Toinen juttu taas on kolikoiden metsästys. Tässä maassahan melkein kaikki maksetaan luottokortilla, eikä kolikoita juurikaan käytetä. Paitsi parkkimittareissa ja... pesulan pesukoneessa ja kuivurissa. Tämän asuinalueen (tai "yhteisön") kaikissa taloissa on - kätevää sinänsä - kolikoilla toimiva yhteinen pesukone ja kuivuri. Meidän tapauksessa se on käytännössä pelkästään meidän käytössämme, koska ainoa naapurimme pesee pyykkinsä miesystävänsä talossa. Kätevää siis sinänsä, ettei meidän tarvitse ostaa (tai vuokrata!) pyykinpesukonetta. Mutta niitä kolikoita, neljännesdollareita, pitää aina olla varastossa, muuten ei pyykinpesusta tule mitään!

Rahasta ja käteisestä puheenollen, on ihan käsittämätöntä, että täällä maksetaan palkka vieläkin shekkeinä! Siellä ne ihmiset sitten jonottaa perjantaina saadakseen sen shekin tililleen. Ja vuokra samoin, shekkiä vaan joka kuukausi vuokranantajalle. Tulee ihan Ranska mieleen opiskeluajoilta, sielläkin taitaa vielä olla shekkejä käytössä. Niko valitsi täkäläiseksi pankikseen sen ainoan, jossa toimii myös nettipankki, ilman kuluja. Ja palkankin pitäisi vähitellen ruveta tulemaan tilille, siihen tarvittiin vaan tietynlainen shekki! Ja vuosi on siis 2011...

Sirpaleita ja onnekkaita kohtaamisia

Noh, eipä se suosikkipuistomme Reid Park niin kaukana olekaan, 20 minuuttia autolla. Mutta hikinen se ajomatka oli, Benjaminin hattukin oli ihan läpimärkä kun pääsimme kotiin. Tänään onkin taas ennätyskuuma päivä, 40C meni rikki jo 10 aikaan aamulla. Tänään siis piileskellään täällä kotona loppupäivä ja toivutaan helteestä.

Retki puistoon kuitenkin kannatti. Siellä oli paljon muita pieniä lapsia, joiden kanssa Benjamin pääsi leikkimään  ja äitejä, joiden kanssa minä pääsin juttelemaan. Ja kannatti avata suunsa: kuumuudesta puhe johti kotimaahan Suomeen ja pian kävikin ilmi, että kahden mukavan äidin kaveri, joka ei tällä kertaa ollut mukana, onkin suomalainen! Hahaa, ensimmäinen suomalainen, johon olen ainakin näin toisen käden kautta törmännyt, jos näin voi sanoa.

Tajusin sentään antaa tälle äidille Nikon käyntikortin ja pyytää tätä suomalaista ottamaan minuun yhteyttä. Harmi, ettei kenelläkään tietenkään ollut kynää mukanaan, joten en voinut jättää omaa numeroani. Toivotaan vaan, että tämä "Eeva" (keksitty nimi) ottaa joskus yhteyttä, olen varma että jossain vaiheessa joku suomalaiskontakti olisi kiva!

Toinen hauska kohtaaminen sattui Udall Parkissa. Benjamin katseli ja osoitteli pientä valkoista koiraa, jota ulkoiluttava pieni valkohiuksinen täti tuli juttelemaan. Puhe oli taas kuumuudesta ja siitä sitten sopivasti kotimaasta ja sen ilmastosta, jololoin kävi pian ilmi, että täti oli alunperin Saksasta. Tämä 91-vuotias teräsmummo oli aikoinaan tullut miehensä kanssa New Yorkiin, Ellis Islandiin, jossa heidät vastaaotti tummaihoinen ihminen, jollaista eivät siis olleet koskaan aiemmin kohdanneet. Vierasta oli niin kieli kuin ruoka (mm. eivät tienneet mitä tomaatit olivat), mutta niin vaan kaikesta selvittiin.

Juteltiin siinä kymmenisen minuuttia ihan tuosta noin ja niin vain se eurooppalaisuus, vuosien takaakin, näytti yhdistävän meitä. Täti oli selvästi iloinen, kun sai jakaa ajatuksiaan paikallisesta ilmastosta jonkun kanssa, joka ymmärtää. "Eihän nämä mitään oikeita puita täällä ole!", hän puuskahti. "Ja toista se oli talvi Saksassa minun lapsuudessani, kun lumihangessa käveltiin kouluun!" Hauska spontaani kohtaaminen!

Ainiin, ne sirpaleet! Se minun ihana lasinen teepannuni on nyt mennyttä kalua. Olen pitänyt sitä tuossa oven edessä kiehumassa silloin kun Benjamin nukkuu, ettei hän pääse siihen käsiksi. Noh, kerranpa se oli siinä vielä kun Benjamin oli menossa ulos iltapäivällä. Ehdin juuri sanoa Nikolle, että "ÄLÄ... *RÄKSPOKS* ...anna sen pojan koskea siihen!", kun se oli jo mennyttä.

Onneksi kukaan ei loukkantunut sirpaleista. Niko halusi sitten heti käydä ostamassa uuden tilalle, tällä kertaa näteillä perhosilla kuvioituna. Seuraavana päivänä taas pannu kiehumaan, kun lähdimme kävelylle. Kun palaamme lenkiltä, otan heti pannun kainalooni, vaikka tee ei ihan näyttänyt vielä valmiilta, jolloin Niko kaappaa sen, laittaakseen sen Benjaminilta turvaan. No, arvaatte varmaan, että taas lasi räksyy rikki ja Nikon jalkapöytä saa kunnon tällin. Tällä kertaa säikähdän ihan kunnolla, kun kerään sirpaleita ja tajuan, mitä tuhoa rikkoutuva lasi voisi aiheuttaa meille tai uteliaille ohikulkijoille. Näen jo mielessäni, kuinka joku haastaa meidät vielä oikeuteen! ;)

Niinpä meillä sitten on tuollainen muovinen tonkka tällä kertaa, ruma, mutta turvallinen. Tänään oli testikeitto, katsotaan miten toimii!

Lähimaastoa tutkailemassa

Uudella asuinalueellamme on mukava viettää päivää lapsen kanssa, varsinkin kun on hyvää seuraa molemmille. Mutta minut tuntien ei ole varmaan vaikea arvata, ettei se ihan riitä, ainakin kerran viikossa täytyy päästä muuallekin kuin kotinurkille! Onneksi ihan lähistöltä löytyy iso puisto: Morris Udall Park.

Puistoon ajaa parissa minuutissa autolla, mikä on minun mieleeni, sillä en edelleenkään tykkää pidemmistä autoajeluista. Ei niinkään siksi, että pelkäisin ajamista (jos reitti on tuttu), vaan että on tuskaisen hikistä ajella näillä helteillä, vaikka autossa onkin ihan hyvä ilmastointi. Ja tietysti se on myös epäekologista.

Niko ajaa välillä pyörällä töihin, mikä on ihan kätevää, koska silloin minun ei tarvitse viedä häntä autolla saadakseni auton käyttööni.

Helteet tosiaan vaan jatkuvat, tällä viikolla päivälämpötilat nousevat taas  neljäänkymppiin, huhhuh! Viime perjantaina oli aivan ihanan "viileä" ja pilvinen päivä (jotain 29C) ja pääsimme aamupäivällä kävelylle suoraan kotioveltamme, huisaa! Nikolla oli aamupäivä vapaata ja kävelimmekin - Benjaminia joggereissa työntäen - tuohon lähipuistoon. Matka kesti noin vartin verran eli aivan loistava kävelyetäisyys sitten kun ilmat viilenevät. Syyskuussa ehkä?

Puisto on kokonaispinta-alaltaan valtava ja siellä on monenlaista toimintaa. Urheilumahdollisuudethan on täällä keskitetty juuri puistoihin, niinpä tuollakin on ulkouimala, baseballkenttä, lenkkipolku, voimistelutelineitä jne. Sekä tietysti meille tärkeä lasten leikkipaikka, jossa on jopa hiekkapohja! Yleensä täällä on leikkipaikkojen pohjana jotain karikkeentapaista, enkä ole nähnyt missään hiekkalaatikoita, joten tuo on ainoita paikkoja, joissa Benjamin on päässyt leikkimään hiekkaleikkejä traktorillaan ja kuorma-autollaan. Ei ole tullut tehtyä hiekkakakkuja viime aikoina.

Benjaminin suurimpia hupeja on viime aikoina ollut joggerien työntäminen tai vetäminen pitkin puiston polkuja, puusta pudonneiden palkojen keräily (niitä voi ravistaa niin kuin minikokoisia marakasseja) ja käpyjen etsiminen. Leikkipaikka ei ole ehkä ollut niin kiinnostava, koska siellä ei ole juurikaan ollut muita lapsia, harmi.

Itse asiassa siellä on parina viime kertana ollut vähän isompia puuhailijoita. Leikkipaikalla ja sen kupeessa käy kolme naista personal trainerin kanssa kuntoilemassa. Se onkin sopivasti puiden katveessa ja siitä löytyy kiipeilytelineitä ja -tankoja, joissa kuntoilla. Ihmettelen vain, kuinka he jaksavat treenata tuossa helteessä, itse olen ihan kuitti vaikka yritän pysyä Benjaminin kanssa puiden alla varjossa, aurinko on kova jo yhdeksän kymmenen aikaan aamulla.

Puiden ja niiden suoman varjon lisäksi puistossa on ihanaa sen sijainti vuorten kupeessa. Mahtavat vuoret, niihin ei tosiaan kyllästy koskaan!

Naapureista parhaimpia

 Naapurit toivat toissa iltana meille köynnöksen, joka houkuttelee perhosia. "Meillä on näitä kaksi, ei me tarvita tätä." Köynnös on täynnä perhosen toukkia ja lehdet näyttävät vähän ruppanoilta, toukat ovat syöneet. Mutta tänä aamuna kotelosta kuoriutui ihana perhonen, jota saimme ihailla koko aamupäivän, ennen kuin se lensi pois.




Meillä on siis naapureita! Ja ihania sellaisia! Olemme asuneet täällä vasta viikon, mutta tuntuu, että me kuulumme jo tähän pieneen yhteisöön. Heti ensimmäisenä iltana, kun olimme saaneet asunnon avaimet ja kävimme vain tuomassa muutamia laatikoita ja katsastamassa paikan, tulivat lähimmät naapurit esittäytymään.


Seinänaapurina asuu mukava eläkeläistäti Jane ja viereisessä talossa ihana eläkeläissetä Jones (käytän keksittyjä nimiä), jotka ovat molemmat jääneet leskiksi ja ovat nykyään "kimpassa", omissa asunnoissaan eläen. Todella herttaisia, aktiivisia mutta rauhallisia, ystävällisiä mutta ei liian tungettelevia, ihan mahtavia siis. Ja molemmat ovat ihan innoissaan siitä, että täällä on nyt tällainen söpöliini Benjamin touhuamassa ja tunkemassa pihalle ja keinuun jne.

 Tämä ihana pariskunta esitteli meidät toisille naapureille, joilla on samanikäinen poika kuin Benjamin. He asuvat parin talon päässä, ihan kulman takana siis. Tosi mukava perhe, Mary ja Peter (keksittyjä nimiä taas) ja pikkuinen Brandon. Pojat juoksentelevat jo ulkona toistensa luokse leikkimään, jakavat välillä onnistuneesti lelujaan ja ovat toistensa seurasta ainakin yhtä innoissaan kuin vanhempansa.

Sekä Mary että Peter ovat täältä Arizonasta kotoisin ja heillä on toki ystäviä
täällä, mutta heillä ei kuulema ole samanikäisiä lapsia. Joten ilo oli molemminpuolista, kun löysimme toisemme. Mary on myös päivät kotona pojan kanssa ja kaipaa seuraa, ihan niin kuin minäkin. Olemme jo olleet pari kertaa uimassa yhdessä ja leikkimässä sekä heillä että ulkona.

Eilen illalla istuimme kaikki kolme sukupolvea Janen "puutarhassa" juttelemassa, pojat juoksentelivat ympäriinsä ja puuhailivat milloin mitäkin. Täysin luontevasti, ilman sen kummempaa suunnittelua, sinne me vaan kaikki keräännyttiin. Ihan mahtavaa!

Amerikan ihmeitä

Kaikkialta löytyy omat erikoisuutensa, tavarat ja asiat, joita ei kotimaassa tunneta. Täällä nämä kummajaiset liittyvät usein tähän ilmastoon, eli kuumuuteen, ja tuntuvat varmaan Suomesta käsin katsottuna turhanaikaisilta

härpäkkeiltä, mutta ovat tuiki tarpeellisia, kun lämpötila on kuukausikaupalla 40C tienoilla.

Suosikkini on tällainen aurinkoteepannu (sun tea jar), jolla tehdään jääteetä. Lasiseen purkkiin laitetaan pari teepussia, päälle kaadetaan kylmää vettä ja kansi kiinni. Sitten purkki laitetaan ulos aurinkoon muutamaksi tunniksi, vesi kiehuu ja tee valmistuu auringon lämmön avulla. Sitten purkki tuodaan sisälle, ongitaan pussit pois ja laiteaan muutama sitruunan tai limen lohko purkkiin. Kun tee on jäähtynyt, se on valmista nautittavaksi, sokeria voi lisätä maun mukaan. Jäätee onkin mitä virkistävin janojuoma tässä kuumuudessa. Tulee tosi halvaksi ja on taatusti lisäaineetonta!

Kun tee on valmista, laitan sen yleensä tällaiseen kannuun, josta sitä on helpompi kaadella. Ja mikä parasta, kannun kansi toimii jäähdyttimenä: Kannessa on ontelo, johon laitetaan vettä ja kansi pakastimeen. Veden jäädyttyä kansi kiinni ja tee pysyy jääkylmänä, eivätkä jääpalat laimenna sitä. Nerokasta!

Kun lähtee pois kotoa, pitää tietysti olla pullokaupalla kylmää juotavaa mukana. Juomapulloissa on samankaltainen jäähdytyssysteemi kuin kannussa: tuo sininen pötkylä jäädytetään pakastimessa ja taas pysyy juoma kylmänä. Edelleen, turhake, kunnes kuumuus on jatkuva olotila! 

Lopuksi sitten turhakkeiden turhake, jota en tunnusta ostaneeni, vaan se tuli avuliailta sukulaisilta. Suojamyssy kulholle, miten olenkaan tullut toimeen ilman tätä! :DDD

Huonekaluostoksilla

 Ja nyt siis uutta asuntoa sisustamaan! Huonekalujen hankinta vaatii kuitenkin  tällä hetkellä kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä, sillä lompakko ei ihan helpolla veny koko asunnon sisustamiseen kerralla. Ihan kuin oltaisiin opiskelijoita taas... Aluksi minua ihmetytti, kun meitä usein luullaan täällä opiskelijoiksi. Sitten aloin ymmärtää, kun tajusin, että ollaan yliopistokaupungissa, jossa moni asia pyörii tosiaan yliopiston ympärillä. Ja nyt on elokuu ja opiskelijoista huomaa sen!

On ollut ihan hauskaakin kierrellä eri vanhan tavaran kauppoja (thrift stores), niitä onkin täällä moneen lähtöön ja tavarat näyttävät kiertävän täällä vauhdilla. 

Tämä ranskalaistyylinen (!) ruokailuryhmä löytyi luottopaikastamme Elefantista (White Elephant) huimaan hintaan 95$. Pöydässä on kaunis puinen pinta, joka on nyt käytännön syistä peitetty muovipintaisella liinalla. Stokken syöttötuoli matkasi mukanamme Suomesta.

Toinen luottopaikkamme sijaitsee täällä Tucsonin keskustassa, Furniture Plus myy "kevyesti käytettyjä" tai jopa uusia huonekaluja kohtuuhintaan. Sieltä löytyi kuvan Futon-sohva, joka siis taittuu sängyksi (198$). Kuin uusi.

Jämerä (benjamininkestävä) sohvapöytä (39$) löytyi taas korttelin päästä edellisestä paikasta, Another Man's Treasure. Vähän valkolakkaa pintaan ja se on täydellinen.

Makuuhuoneesta löytyy ainoa uusi asia: sänky. Tai siis superhyvät patjat, jotka ostimme konkurssihuutokaupasta (n. 400$) ja peitto-tyyny-helmalakanasetti (59$), Home Goods.

Sängyn jalat (bed frame) (35$) ja yölamput löytyivät käytettyinä (29$ pari), Furniture Plus. Yöpöydät, joiden laatikoihin mahtuu mukavasti alusvaatteet, (70$ pari), Another Man's Treasure. Samasta paikasta löytyi myös tämä vaaterenki, jollaista olen himoinnut jo pitkään. Suomesta tuodut organzaverhot sopivat mainiosti maakuuhuoneeseen, kunhan keksimme kuinka ne ripustaisi.

Sitten on tietysti Craigslist.org! Se on elektroninen myydään ja ostetaan -ilmoitustaulu, josta voi etsiä vaikka paikan mukaan lähellä myynnissä olevia asioita. Kuvan JÄTTIKOKOINEN TV ja hifisetti DVD-soittimineen lähti hintaan 10$. Rouva oli ilmeisesti saanut valaistuksen ja halusi jonkun kantavan koko setin ulos olophuoneestaan. Ei ihan mahtunut henkilöautoon, mutta onneksi sukulaisilta löytyi pick up! ;D Ihan mahtava kuvan ja äänen laatu.

 Samasta paikasta löytyi Benjaminille mainio joggeri (60$).

Ja sitten on tietysti shoppailijan taivas eli Target. Jos et sieltä jotain löydä, sitä et tarvitse... (target.com) :D.

Ja taas muutetaan

Löytyihän se sopiva asunto sitten, vaikka aika monessa paikassa saatiin käydä, ennen kuin se oikea löytyi. Ja nyt kävi niin hienosti, että vaikka asuntoa oli käynyt katsomassa moni muukin, tämä vuokranantaja halusi juuri meidät vuokralaisikseen! Mukavan ja luotettavan oloinen joulupukkimainen setä, joka siis myös toimii paikallisena joulupukkina joulunaikaan. Meillä synkkasi heti kättelyssä ja Benjamin vei tietysti pisteet kotiin... Tämä luottamuksen syntyminen oli erityisen tärkeää meille, koska täällä on tapana tutkia luottotiedot mahdollisilta vuokralaisilta, eikä meillä ole mitään luottohistoriaa täällä! Emme siis ole erityisen luotettavia siltä pohjalta.

Päästiin siis taas muuttamaan. Onneksi pakkaamista oli huomattavasti vähemmän kuin kotimaan päässä ja huonekalujakin kertynyt vähänlaisesti. Eikä huolta muuttoautosta: sukulaisilta löytyy useampikin jättikokoinen pickuppi, johon mahtuu lavalle parisänky. Pari kertaa siis ajelimme laina-autolla ja omallamme muuttokuormien kanssa ja tavarat oli siirretty.

 Muuttopäiväksi saatiin sitten ennetyshelteet: auton lämpömittari näytti 45C!!! Huhhuh! Juuri kun ajatteli, että tämän kuumemepaa ei voi tulla. Mutta voi kyllä!

Benjamin jaksoi urheasti "auttaa" pakkaamisessa ja muuttamisessa. Lapsi oli ihan innoissaan pahvilaatikoista ja matkalaukuista ja halusi pakata ja purkaa ja roudata ja raahata... Onneksi hän - kuuman päivän uuvuttamana - nukahti ajomatkan aikana, niin että saimme rauhassa purkaa autot ja raahata isoimmat tavarat paikoilleen.

Miehen piti sitten vielä illalla mennä yhteen kokoukseen töihin...
Illalla helle purkautuikin sitten käsittämättömän rajuna ukkosmyrskynä, salamointia ja sadetta jatkui läpi yön. Nukuimme silti kaikki ihanan sikeästi uudessa sängyssämme (ja Benjamin vanhassa tutussa sängyssään).  Aamu valkeni sateen jälkeen ihmeen raikkaissa merkeissä, sadettakin tuli vielä koko aamupäivän. Noh, iltapäivällä oli sitten taas hellelukemat mittarissa. 

 Sitten olikin jo aika tutustua lähiympäristöön. Tämä on mukava pieni yhtenäisesti rakennettu alue, jossa kaikki talot ovat jokseenkin samanlaisia, neljän perheen pikku taloja. Talot eivät ole suorissa riveissä, vaan ne on sijoitettu mukavasti lomittain ja kulmittain. Jokaisen asunnon sisäänkäynnin edessä on tavallaan patio, jossa asukkailla on

 puutarhatuoleja ja pöytiä, kukkaruukkuja, monilla myös grilli. Talojen väliset alueet ovat yhteystä tilaa: nurmikkoa, puita, viheryyttä ja avaruutta. Ei aitoja ja piikkilankoja, niin kuin niin monessa paikassa täällä. Alueella voi siis rauhassa kävellä ja Benjamin leikkiä nurmialueilla. Täällä on myös kaksi yhteistä uima-allasta. Jee!

Alue sijaitsee Tucsonin itäosassa, noin 8 mailia keskustasta, eli ei ihan siellä mistä alunperin etsimme asuntoa. Ihastuimme kuitenkin tähän aika eurooppalaiseen tunnelmaan ja yhteisöllisyyden mahdollisuuteen (!). Palvelut ovat myös ihan lähellä, kadun toisella puolella on iso ruokakauppa ja supermarketti (Target, jee!!!), josta löytyy ihan kaikkea. Samoin tuossa lähellä on iso puisto, jossa on lasten leikkipaikka, urheilumahdollisuudet, uimala... Ja mikä parasta, Sabino Canyon (ja siis vuoret) on ihan lähellä patikointireitteineen!